Julmuudestaan tunnettu sissiarmeija Lord’s Resistance Army ehti terrorisoida pohjois-Ugandaa neljännesvuosisadan ajan. Aseellinen konflikti on ohi, mutta tavallisen arjen jälleenrakennus vasta alussa.
Teksti ja kuvat: Miikka Järvinen, Lira / Kampala – Plan 4/2012
Francis Ogwal, 27, on hiljainen mies, joka kättelee vieraansa kohteliaasti vasemmalla kädellä. Oikea puuttuu kyynärpäästä alaspäin.
Isännän vammautuminen sanelee perheen työnjaon. Vaimo Grace Apoo, 24, hoitaa maatyöt eli kyntää ja kuokkii perheen pienen viljelypalstan. Francis ompelee vaatteita lähiseudun ihmisille. Poljettavan ompelukoneen käyttö sujuu yhdellä kädellä. Samoin ajaminen polkupyörällä, jolla hän taittaa matkan asiakkaidensa luokse. Sylissä istuvan tyttären, nelivuotiaan Dorin Ayon, yllä on sievä keltainen mekko, isän tekemä.
Francis pyydystää kuvausta varten liekaan perheen ainoan vuohen, joka käyskentelee pihamaalla. Karjan pääluku oli pieni myös vuonna 2004, kun kotikylä jäi Lord’s Resistance Armyn (LRA) hyökkäyksen jalkoihin.
Kun sissit hyökkäsivät, Grace onnistui pakenemaan toisin kuin Francis, jonka LRA pakotti mukaansa. Sieppausta seuraavat päivät syöpyivät nuoren isän mieleen lähtemättömästi.
– Sissit pelkäsivät armeijaa, joten heillä oli kiire päästä pois kylästä. Minusta tehtiin kantaja, ja sitä kannettavaa oli paljon. Aikuisen miehen selkään saatettiin lastata sata kiloa tavaraa. LRA liikkuu aina jalan, joko juosten tai kävellen, Francis kertoo.
Hän marssi kapinallisten mukana seitsemän päivää ja päätyi Paderin kaupunkiin, jossa Ugandan armeija iski joukkueen kimppuun. Sotilaat onnistuivat vapauttamaan Francisin vahingoittumattomana.
Hyvä onni kääntyi kotimatkalla, kun Francisia kuljettanut armeijan auto ajoi miinaan. Räjähdyksessä kuoli neljä sotilasta, ja Francis menetti oikean kätensä.
Kotiin ei ollut turvallista palata, joten perhe joutui pakolaisleirille Liran kaupunkiin. Paluu koitti vasta vuonna 2007, kun LRA oli ajettu Ugandan rajojen ulkopuolelle. Perheen ainoa vuohi ja kanat olivat joutuneet kapinallisten pataan jo aikaisemmin, mutta nyt selvisi, että vanhasta talostakaan ei ollut mitään jäljellä. Sen, mitä sissit eivät olleet polttaneet, termiitit olivat syöneet. Kaikki piti aloittaa tyhjästä.
Elämää pakolaisleirin jälkeen
Dorin syntyi kotiinpaluun jälkeen. Ennen pakoa syntynyt isoveli on parhaillaan koulussa. Koulun penkille perhe haluaa myös kuopuksensa.
– Hän on Jumalan antama lahja. Haluamme, että hän oppii lukemaan ja tekee paljon töitä sen eteen, ylpeä isä sanoo.
Dorin on mukana Planin kummilapsihankkeessa. Kun oma kummi löytyy, perhe aloittaa kirjeenvaihdon, ehkä huomenna, ehkä ensi vuonna. Vaikka tarkkaa aikataulua ei ole, Dorinin uusi sosiaalinen status on perheelle iso juttu jo nyt.
– Lapsemme on yhteisön lähettiläs, jonka osallistumisesta kummihankkeeseen hyötyy koko kylä. Naapurimme kunnioittavat Dorinia suuresti.
Vuoden 2011 elokuussa käynnistettyyn Liran seudun kummilapsiohjelmaan on saatu mukaan jo 2 300 lasta perheineen.
– Ihmisten odotukset ovat korkealla. Väki täällä on hyvin köyhää, eikä meillä ole resursseja vastata kaikkiin tarpeisiin kerralla, kertoo Planin projektityöntekijä Jacob Amai.
Plan Ugandan maajohtaja Subhadra Belbasen mukaan pohjoisen selkein haaste on yhteinen monille aseellisesta konfliktista kärsineille maille. Sisällissota ajoi kaksi miljoonaa ugandalaista maan sisäisiksi pakolaisiksi.
– Kun ihmiset joutuvat asumaan pitkään pakolaisleireillä, he tulevat riippuvaisiksi avusta ja menettävät ne taidot, jotka heillä kerran oli.
Pohjoinen on muuta Ugandaa kehittymättömämpää ja köyhempää seutua. Lira on muuta maata jäljessä muun muassa terveydenhuollossa, koulutuksessa ja naisten asemassa.
– Varsinaista kunnon kehitystyötä ei ole vielä tehty, sillä kaikki rahoittajat ovat keskittyneet konfliktin jälkihoitoon. Monet tätä työtä tehneistä järjestöistä ovat lähteneet, mutta me päätimme jäädä. Olemme olleet Lirassa vuodesta 2007 ja muun muassa rakentaneet sodan aikana tuhottuja kouluja.
Malaria on arkihuolten ykkönen
Kummilapsihankkeella on Lirassa ehditty lähinnä raapaisemaan pintaa. Käytännön avustustoimien ehdoton ykkönen on ollut 1 500 moskiittoverkon toimittaminen tulevien kummilasten perheille.
– Sekään ei ole tarpeeksi, koska malariatilanne alueella on paha. Täällä on vaikea löytää ketään, joka ei olisi sairastanut malariaa viimeisten kolmen kuukauden sisällä, Jacob Amai sanoo.
Malarian ennaltaehkäisyyn oman haasteensa tuovat vanhat uskomukset, joiden mukaan malariaa aiheuttavat sade ja kylmyys, ei hyttysten levittämä loinen.
– Valistustyölle on tarvetta. Olemme kouluttaneet sitä varten kylien asukkaista yhteyshenkilöitä. Moskiittoverkkojahan perheillä jo on, mutta joillakin se on paketissa sängyn alla tai sitä ei käytetä joka yö. Jotkut vanhemmat taas nukkuvat itse verkon alla ja jättävät lapsensa ilman suojaa.
Dorinin kodissa verkon alla nukkuu koko perhe. Hyttyssuoja on vielä ehjä mutta ei kestä ikuisesti. Plan on luvannut toimittaa uuden verkon vuoden vaihteessa.
Pohjois-Ugandassa on suhteellisen rauhallista. LRA on poissa, eivätkä Lirasta koilliseen olevan Karamojan alueen etniset yhteenotot tunnu täkäläisten arjessa.
Väkivaltaisesta lähihistoriasta huolimatta Liran seudulla painitaan arkisempien ongelmien parissa. Planin tiedotuspäällikkö Agnes Kabaikya kokeilee Dorinin otsaa ja näyttää huolestuneelta. Hän kääntyy Gracen ja Francisin puoleen. Tytöllä tuntuu olevan kuumetta.
Entisen LRA-sissin kuoleman marssi on ohi
Kolmekymppinen Paul on tavallisen oloinen kaveri. Kampalassa työskentelevä talonmies paiskii pitkää päivää. Hän pyyhkäisee kätensä hionneeseen vihreään paitaan ja istuu alas tarinoimaan. Entinen LRA-sissi ei esiinny haastattelussa oikealla nimellään eikä halua näyttää kasvojaan kameralle.
– Tulin koulusta, kun äitini sanoi, että kapinallisten on nähty liikkuvan kylämme lähellä. Illemmalla neljä asepukuista miestä ilmestyi kotiimme. He sanoivat, että nyt mennään, tai meidän täytyy tappaa sinut. Olin seitsemäntoista, Paul kertoo.
Seuraavat viikot olivat jalkapatikkaa, taistelua ja tappamista – sotilaita, siviilejä, aikuisia, lapsia. Kaikista pahoista kokemuksista pahin oli oma ensimmäinen kerta.
– Yritin kieltäytyä käskystä, mutta tottelin, koska en halunnut kuolla. Mies oli nelissäkymmenissä, nainen nuorempi, ehkä parikymppinen. Hän itki ja yritti paeta. Kivääriä minulla ei ollut, vain panga, viidakkoveitsi. Se tuntui pahalta… Minä ja panga. En nukkunut moneen yöhön.
Paul on kärsinyt vakavasta posttraumaattisesta stressistä. Hänen puheensa on hetkittäin sekavaa, mutta sodan kauhut ovat säilyneet muistoissa kirkkaina. Samoin kuin pako LRA:n riveistä.
– Olimme lähellä kylää, jossa siskoni asuu. Tunsin seudun hyvin, joten sanoin muille, että käyn tutkimassa, näkyykö lähistöllä sotilaita. Painuin pusikkoon ja jatkoin aseineni ja uniformuineni siskoni luo. Minut nähdessään hän säikähti ja huusi, että älä tapa minua!
Kun siskon mies tuli kotiin, hänen reaktionsa oli täsmälleen samanlainen. Paul hymyilee ensimmäistä kertaa haastattelun aikana.
– He veivät minut viranomaisten luo, jotka ehdottivat liittymistä armeijaan tai paluuta koulun penkille. Halusin takaisin kouluun. Olin tuolloin kahdeksantoista ja viettänyt LRA:ssa 14 kuukautta.
Useimpien LRA:n rivitaistelijoiden tapaan myös Paul armahdettiin.
LRA:n verinen historia
Lord’s Resistance Armyn (LRA) juuret ovat kapinallisjohtaja Alice Lakwenan perustamassa sissiarmeijassa, joka syntyi vuoden 1986 sotilasvallankaappauksen jälkilöylyissä. Alkuperäisenä missiona oli puolustaa pohjoisen acholi-kansan oikeuksia ja taistella maan hallitusta vastaan.
Lakwenan seuraajan Joseph Konyn johdolla LRA sieppasi kymmeniä tuhansia lapsia, jotka pakotettiin sotimaan armeijaa vastaan ja terrorisoimaan siviiliväestöä. Liikkeen ideologiasta on enemmän tarinoita kuin tietoa. Sitä on kuvailtu omituiseksi yhdistelmäksi kristinuskoa, noituutta ja nationalismia.
Järjestön riveissä arvioidaan taistelleen enimmillään yli 30 000 sissiä. Nuorimmat olivat sieppaushetkellä 9–12-vuotiaita, ja he toimivat kantajina, vartijoina ja palvelijoina, mutta myös etulinjan taistelijoina. Monet tytöistä pakotettiin seksiorjiksi tai vanhempien sissien vaimoiksi.
Yritykset tukahduttaa kymmeniä tuhansia siviiliuhreja vaatinut konflikti aseellisin keinoin ovat epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen. Tehokkaimmaksi aseeksi LRA:ta vastaan on toistaiseksi osoittautunut kirjallinen armahdus ja syytesuoja. Human Rights Watchin mukaan Ugandan hallitus on armahtanut vuoden 2000 jälkeen noin 13 000 entistä LRA:sta paennutta sissiä.
Pohjois-Ugandan sisällissota päättyi vuonna 2006, kun LRA vetäytyi Ugandasta. Sittemmin järjestö on jatkanut terroriaan Kongon demokraattisen tasavallan, Etelä-Sudanin ja Keski-Afrikan tasavallan rajavyöhykkeellä.
Keväällä 2012 Afrikan unioni lähetti 5 000 sotilasta Keski-Afrikan tasavaltaan etsimään Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n etsintäkuuluttamaa Joseph Konya ja LRA:n rippeitä, joiden arvioidaan kutistuneen pariinsataan taistelijaan. Toukokuussa Ugandan armeijan joukot pidättivät Keski-Afrikassa viiden etsityimmän LRA-komentajan joukkoon kuuluneen Caesar Achellamin.
Uganda
- tasavalta itäisessä Keski-Afrikassa
- entinen Ison-Britannian siirtomaa, joka itsenäistyi 1962
- väkiluku 35,8 miljoonaa
- odotettavissa oleva elinikä 53 vuotta
- 41,9 % väestöstä roomalaiskatolisia, 35,9 % anglikaaneja ja 12,1 % muslimeja
- sijoitus inhimillisen kehityksen indeksillä 161 (187 valtiosta)
Lähde: Wikipedia
Artikkeli on ilmestynyt Plan-lehden numerossa 4/2012.
Miikka Järvinen 