Aamulehti 27.4.2014
Etelä-Afrikka siirtyi apartheidista demokratiaan 20 vuotta sitten, 27. huhtikuuta 1994. Vapaus tuli, mutta ihmisten arjessa rotusorron vuodet hiertävät vieläkin. Kolme etelä- afrikkalaista kertoo, miten rotuerottelun muisto näkyy elämässä.
Miikka Järvinen, teksti ja kuvat, Johannesburg
Yana van Leeven henkilötietoihin oli vielä muutama vuosikymmen sitten kirjattu coloured – värillinen. Jaavalaisten, hollantilaisten ja afrikkalaisten esivanhempien jälkeläinen oli liian tumma valkoisten etuoikeutettujen joukkoon.
– Ja demokratian tultua perheeni oli liian vaalea hyötyäkseen järjestelmän uhreille tarjotuista hyvityksistä, 28-vuotias juristi kertoo nyt, 20 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen.
Moni värillinen jäi Van Leeven mukaan väliinputoajaksi, kun maan mustan enemmistön oikeuksia puolustanut Afrikan kansalliskongressi ANC sai poliittisen vallan. Vauraus pysyi yhä valkoisella vähemmistöllä. Apartheidin seuraukset jäivät elämään.
– Politisoiduin opiskeluaikanani työskennellessäni Khayelitshan siirtokunnassa. Miljoona ihmistä eli gangstereiden ja köyhyyden armoilla ilman sähköjä ja juoksevaa vettä vain 20 minuutin päässä sieltä missä asuin. Kokemus avasi silmät. En voinut hyväksyä, että mustaksi syntyvällä on edelleen suurempi todennäköisyys ajautua köyhyyteen ja saada hiv-tartunta.
Lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten uhrien asianajajana työskentelevä Van Leeve on nähnyt, että avun tarpeessa ovat sekä oikeuksiaan heikosti tuntevat asiakkaat että virkavalta.
– Osa poliiseista ei ymmärrä, että perheväkivalta on rangaistavaa. Seksuaalirikosten uhri taas joutuu usein antamaan lausuntonsa poliisille, jolla ei ole ammatillisia valmiuksia kuulusteluun.
Van Leeve on ollut myös tekemässä aloitetta peruskoulutuksen laadun parantamiseksi.
– Marraskuuhun 2012 asti Etelä-Afrikassa ei ollut virallista ohjeistusta koulujen luokkakoolle, vessojen määrälle tai koulujen turvallisuudelle. Tämä on jäänne apartheidista, jossa mustien lasten koulutukseen käytettiin vain 14 prosenttia opetusbudjetista.
Johannesburgin Hillbrowssa toimiva kansalaisjärjestö Outreach Foundation tarjoaa tietotekniikan ja taideaineiden opetusta, jota julkiset koulut eivät tarjoa.
– Monet kahdeksanvuotiaat täällä eivät ole edes nähneet tietokonetta. Hillbrow on musta lähiö, vaikka en tuota sanaa haluaisi enää käyttää, sanoo tietotekniikan opettaja Wiseman Ngobese, 28.
Vaikka Etelä-Afrikan talous on Afrikan mantereen suurin ja maa kuuluu ylempään keskituloluokkaan, Etelä-Afrikka on silti yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista. Väestöstä vajaa kolmannes elää alle kahdella dollarilla päivässä.
– Yhteiskunnan huipulla on helppo unohtaa, millaista elämä on hökkeleissä. Siinä välissä ei ole mitään. Tässä maassa on totuttu hoitamaan asiat ylhäältä alaspäin, vaikka pitäisi ponnistaa enemmän ruohonjuuritasolta, Ngobese sanoo.
Safariopas Buks Griesel , 44, näki vanhan vallan murtumisen järjestelmän sisältä. Hän työskenteli poliisina Johannesburgissa vuosina 1992–96. Apartheidin loppu oli hänelle työpäivä muiden joukossa.
– Apartheidia ei voi hyväksyä, mutta sitä voi yrittää ymmärtää afrikkalaisen heimoajattelun muotona. Valkoiset ovat yksi Etelä-Afrikan heimoista, joka apartheidin aikana sorti kansan enemmistöä. Vastaavaa tapahtui Zimbabwessa ja Idi Aminin ajan Ugandassa.
Grieselin mukaan historialliset vääryydet täytyy tiedostaa, mutta modernin Etelä-Afrikan ongelmat ovat tässä ja nyt.
– Maassamme on miljoonia laittomia siirtolaisia, joista monet ovat Zimbabwesta. Heitä kohdellaan todella huonosti ja palkataan töihin, jotka eivät eteläafrikkalaisille kelpaa. Etelä-Afrikasta on tullut hyvin muukalaisvastainen maa.
Tausta: Apartheidin nousu ja tuho
- Rotuerottelu oli vallitseva järjestelmä jo hollantilaisten ja brittiläisten siirtomaaisäntien 1910 perustamassa Etelä-Afrikan unionissa. Afrikkalainen väestö pidettiin alistettuna, jotta halpaa kaivostyövoimaa oli saatavilla.
- Toisen maailmansodan jälkeen seka-avioliitot ja -parisuhteet kriminalisoitiin. Asuinalueet ja julkiset tilat jaettiin valkoisille ja ei-valkoisille. Vuosina 1960–94 noin 3,5 miljoonaa mustaa eteläafrikkalaista pakkosiirrettiin bantustaneihin ja heidän maansa takavarikoitiin.
- Järjestelmän murentuminen alkoi Soweton kansannoususta vuonna 1976. Poliisi tukahdutti väkivaltaisesti koululaisten mielenosoituksen. Tästä seurasi vastarintaliikkeiden voimistuminen ja kansainvälisiä kauppasaartoja, jotka vähitellen mursivat järjestelmän, joka oli täysin riippuvainen maan mustan väestön hyväksikäytöstä.
- Vuonna 1990 presidentti Frederik de Klerk vapautti 27 vuotta poliittisessa vankeudessa istuneen Nelson Mandelan ja aloitti neuvottelut ANC:n ja muiden vastarintaliikkeiden kanssa.
- 27.4.1994 järjestettiin Etelä-Afrikan ensimmäiset koko kansalle avoimet vaalit, jossa koko väestöllä oli äänioikeus. Voittajaksi nousi ANC. Puoluetta johtaneesta Mandelasta tuli maan ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti.
Artikkeli on ilmestynyt Aamulehdessä sunnuntaina 27.4.2014 / Uutiset / Maailma / A32
Lue lisää:
- ”Jumala oli valkoinen mies” – Kirkko & kaupunki 32/2013
- Rakkauden apostoli – Kirkko & kaupunki 27.1.2013
- Photos: South African Wildlife
Miikka Järvinen 