Heimolaisia ei jätetä

Suomalaiset romaniaktivistit ruokkivat Latvian köyhiä. Eriarvoisuus ja vähemmistöjen syrjintä EU:n itärajalla ovat Euroopan unohdettu häpeäpilkku.

Teksti ja kuvat Miikka Järvinen – Seura 6/2017

Poliisin käsi nousee. Allan Palm ohjaa pakettiauton tien laitaan. Tallinnan satamassa päivystävä poliisi käskee avaamaan tavaratilan luukut.

Romaniaktivisti Allan Palm
Allan Palm on virallisesti työtön, mutta hän on tehnyt vapaaehtoistyötä Euroopan romanivähemmistön auttamiseksi viimeiset 30 vuotta.

Katse on pitkä ja kysyvä. Miksi suomalainen tuo Viroon pakettiautollisen ruokaa?

”Me viedään elintarvike- ja vaatelahjoituksia Latvian köyhille”, Allan sanoo.

Poliisin kasvoille ilmestyy hymy. Hän nyökkää hyväksyvästi ja matka jatkuu.

”Se oli hyvä poliisi. Virolaiset kyllä tietävät miten huonoissa oloissa Latvian köyhät elävät.”

Allan poimii vanhankaupungin liepeiltä kyytiin tulkin, virolaisen Aarre Lukmanin. Ruoka- ja vaatekuorma jatkaa matkaansa Pärnun ohi Latvian rajalle.

Keikka kuussa

Allan on ajanut avustuskuormia Latviaan viimeiset 16 vuotta. Romanit ovat tehneet parisen sataa reissua, keikka per kuukausi.

”2000-luvun alussa Latvian tulli saattoi pysäyttää auton ja purattaa koko kuorman tielle. Jos antoi kahvipaketin, pääsi helpommalla”.

Joskus tullimiehet vaativat valtionrajan ylittämisestä rahaa. Silloin soitettiin paikallisille uskovaisille.

”Aina löytyi joku tutun tuttu, jolla oli Viron puolella varasto. Kuormat purettiin sinne. Latvialaiset kävivät sitten hakemassa tavarat vähän kerrallaan omilla autoillaan. EU:n myötä kaikesta on tullut helpompaa”, Allan sanoo.

Paratiisia EU ei ole Latviasta tehnyt. Työttömyys rasittaa kaikkia, mutta aivan erityisesti romaneja, joita Latviassa on noin 7 000.

Yön kynnyksellä karavaani saapuu Daugavpilsin kaupunkiin eli Väinänlinnaan. Allan pysäköi helluntaikirkon pihaan samaan aikaan kun toisella autolla saapunut seurueen puolisko.

Miesten makuusali kirkon takahuoneessa on kostea ja kolea, mutta vällyt lämpimät. Unta ei tarvitse houkutella.

Allan Palm jakaa ruoka-apua pakettiauton kontista Latviassa.
Allan Palm pakkaa Dzemfira Beinarovičalle ruokakassit kotiin viemisiksi. Kolmen lapsen yksinhuoltaja saa sosiaalitukea 70 euroa kuussa.

Etsivää romanityötä

Aamuvarhaisella Paula Blomerus jututtaa kirkon aulassa naista, jonka mukana on pieni tyttö. Aarre tulkkaa. Naisen nimi on Dzemfira Beinaroviča, hän on romani.

”Olin pesemässä käsiä. Hän tunnisti, että olen romani. Täällä Latviassa minäkin tunnistan kaupan asiakkaista, kuka on romani. Saatan kysyä, kuinka perhe voi. Jos jonkun äiti on sairas, ostamme lääkkeitä ja käymme kylässä. Siinä pitää toimia heti. Ne tilanteet menevät nopeasti ohi. Tämä on kuin etsivää nuorisotyötä, mutta etsivää romanityötä”, Paula kertoo.

Allan pussittaa pakettiautosta Dzemfiralle kolme kassillista ruokaa ja ämpärilliset rahkaa ja smetanaa. Kauppojen lahjoittamien ruokien kuormauksessa on kuitenkin tehty virhe.

Tämä on vähän kuin etsivää nuorisotyötä, mutta etsivää romanityötä.

Kattoon asti lastatun kuorman takana on jumissa pesukone, joka on varattu yhdelle avustettavista perheistä. Koneeseen päästään käsiksi vasta, kun eväistä on hankkiuduttu eroon.

Dzemfira yrittää kerätä kassit ja ämpärit kainaloonsa, mutta tavaraa on liikaa. Hän suostuu ottamaan vastaan autokyydin ja käy postissa nostamassa toimeentulotuen.

Työtön kolmen lapsen yksihuoltaja, jonka mies on vankilassa, saa valtiolta 70 euroa kuussa.

Helluntaipappi Alvar Stenroth romaniperheen luona Latviassa
Pastori Alvar Stenroth tekee tuttavuutta Boris Čubrevičin nuorimmaisen kanssa.

Toppatakki risusavottaan

Kun Dzemfira kasseineen ja tyttärineen on kyyditetty kotiinsa Bikerniekin kylään, ollaan sopivasti tutun romaniperheen kotikulmilla.

Vanhassa puutalossa asuvat Vera Tomarevič, Boris Čubrevič ja heidän 13 lastaan.

Kylmä eteinen on perheen kodinhoitohuone ja peseytymistila, jonne vesi kannetaan pihalla olevasta kaivosta. Tuvan puolella on lämmintä. Puuliedellä kiehuu teevesi.

Perheelle kuuluu hyvää. Kaikki ovat olleet terveitä. Isommat lapset ovat koulussa. Lehmä on poikinut. Työtilanne on kuitenkin huono. Boris on tehnyt satunnaista keikkaa kaupungin metsässä ja kerännyt polttopuita naapureille.

”Suomessakin tehtiin risusavottaa 1970-luvulla, kun oli työttömyyttä. Maa antaisi täällä leivän, mutta sitä ei viranomaisten puolelta tueta”, Allan murahtaa.

Kaiken kukkuraksi vanha talvitakki pääsi hajoamaan metsätöissä. Tämän kuultuaan Paula säntää ulos.

Takakontti on lastattu vaatekasseilla. Lasten ja nuorten erityisohjaajaksi opiskeleva Paula keräsi reissua varten käytettyjä talvivaatteita ystäviltään sekä Helsingin Seurakuntaopiston opiskelutovereiltaan ja opettajiltaan. Lähetysyhdistyksen rouvat ovat kutoneet nipun villasukkia, lasten kokoa.

Paula kaivaa kassistaan toppatakin. Sen päälle hän latoo Veran syliin lasten puseroita, ulkotakkeja, toppahousuja ja kenkiä. Suurperheen äidin epäuskoinen ilme vaihtuu kiitolliseen hymyyn.

”Kun ensimmäisiä kertoja käytiin, tuon perheen koti oli kuin sikolätti. Vaan ei ole enää. Talossa on uudet ikkunat, jotka on lahjoittanut Daugavpilsin helluntaiseurakunta. He rupesivat auttamaan köyhiä sen jälkeen, kun me aloimme käydä täällä”, Allan kertoo.

Paula Blomerus lahjoittaa 13-lapsiselle perheelle talvivaatteita
Vera Tomarevič saa Paula Blomerukselta kasan lasten talvivaatteita, jotka tulevat 13 lapsen romaniperheessä tarpeeseen.

Salakuljettaja

Romaniaktivistin Allanista teki Venäjä, tai itse asiassa Neuvostoliitto juuri ennen hajoamistaan.

”Matkustin vuonna 1989 ensimmäistä kertaa Venäjälle, kun menimme romaniseurueen kanssa turistibussilla katsomaan silloista Leningradia. Salakuljetimme venäjänkielisiä raamattuja, joita oli ujutettu matkalaukkuihin vaatteiden sisälle ja takkien taskuihin,” Allan kertoo.

Ensivisiitillään Allan myös vieraili paikallisten romanien luona ja sai nähdä, millaisissa oloissa heimoveljet itärajan takana elivät.

”Heidän asuntonsa olivat huonossa kunnossa, eikä heillä ollut kunnon vaatteita. Mutta kun lääkäriin mennään, eihän lääkärikään ala voivotella vaan rupeaa auttamaan ihmistä.”

Allan kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Kiellettyjen raamattujen lisäksi mukana oli luvallisiakin tuliaisia, kuten lenkkipukuja, sukkia ja urheilukenkiä.

”Moskovskaja-hotellin kerrossiivooja ymmärsi kysyä, että onko myytävää. Hän hoiti koko homman ja saimme pinotolkulla ruplia, joilla ostettiin ruokaa köyhille.”

Suurin osa Pietarin romaneista asui Pushkinin alueella kaupungin ulkopuolella. Allan otti kaverinsa kanssa pimeän taksin, joka ajeli tuntikausia laitakaupungin katuja.

”Matka oli pelottava ja minä olin ensimmäistä kertaa Venäjällä. Mutta kun menimme ensimmäiseen perheeseen, sain kokea sen vieraanvaraisuuden. Ne ihmiset myisivät vaikka kengät jalastaan, jotta saavat vieraalle ruokaa. Istuimme, söimme ja juttelimme.”

Vuonna 2000 Allan tapasi liiviläisen saarnaajan, joka Tampereella käydessään kertoi, että Latvian romanit ovat ahdingossa.

Alussa syötettiin lapsia ja opetettiin maalaisseurakunissa hygieniaa, ettei lattiarievulla pyyhitä pöytää.

Allan pani tuulemaan. Kotiseurakunta antoi luvan kerätä bensarahoja järjestämällä kahvituksia. Avustuksina vietäviä tavaroita hankittiin vapaaehtoisilta lahjoittajilta.

Luuri korvaan

Alku Latviassa oli nihkeä. Kun Allan soitti Daugavpilsin helluntaiseurakunnan johtajalle tulevansa avustamaan paikallisia romaneja, tämä löi luurin korvaan.

Sana suomalaisten kohtelusta levisi nopeasti. Paikallinen mies marssi pastorin puheille ja nuhteli tämän perusteellisesti.

”Pastori kutsui takaisin, pyysi polvillaan anteeksi ja sanoi että ovet ovat meille aina auki.”

Kirkkojen ongelmana Latviassa oli kuitenkin keskittyminen hengellisyyteen maallisen hyvinvoinnin kustannuksella.

”Täällä oli vain kokous jossa puhuttiin taivaasta, mutta ei se kosketa elämää maan päällä. Me teimme kotikäyntejä. Alussa syötettiin lapsia ja opetettiin maalaisseurakunnissa hygieniaa, ettei lattiarievulla pyyhitä pöytää. Tästä monet loukkaantuivat aluksi”, Allan kertoo.

Nokialainen autokorjaamoyrittäjä Henry Koivisto järjestelee ruokajakelua latvialaisen Helluntaikirkon aulassa.
Henry Koivisto on nokialainen autokorjaamoyrittäjä. Avustusreissuille mies raivaa kalenteristaan aikaa mahdollisuuksien mukaan.

Hengen ja ruumiin ravintoa

Maltan kylässä järjestetään hengellinen kokous ja sen päätteeksi ruokajakelu. Vierailevana puhujana on Ikaalisten helluntaiseurakunnan pastori Alvar Stenroth. Aarre tulkkaa saarnan venäjäksi.

Samaan aikaan muut organisoivat ihmisketjun autolta pitkän pöydän ääreen, jossa koostetaan ruokakasseja. Nuoret miehet hämmästelevät suklaan suurta määrää. Henry Koivisto osoittaa laatikoita ja sitten hauistaan.

”Power!”

Suklaata, tarkemmin sanottuna proteiinipatukoita, on saatu lahjoituksena Ikaalisten Makeistukulta pari sataa kiloa.

Kädet käyvät. Pussit täyttyvät. Leipää, mysliä, proteiinipatukoita, appelsiineja, maksalaatikkoa, lanttulaatikkoa, jugurttia.

Ovelle muodostuu jono. Jokainen saa ruokakassin. Jakelusta vastaava Roza Cubreviča komentaa etuilijat takaisin ruotuun. Hän heristää sormea naiselle, jonka mies oli jo hakenut ruokakassin, joita on varattu vain yksi per talous.

Romaniaktivistien ruokajakelun asiakkaista suurin osa on itäisen Latvian venäjänkielistä valtaväestöä.
Ruokajakelun organisaattori Roza Čubreviča on romani, mutta suurin osa asiakkaista valtaväestöä.

Leskimiehen suru

Roza kertoo suru-uutisen. Hänen veljensä vaimo on kuollut hiljattain. Lesken perheelle päätetään viedä ruoka-apua.

Ilma Kostja Čubrevičin talossa on raskas. Vaimo siirtyi ajasta iäisyyteen viikko sitten, rauhallisesti nukkuessaan.

Pastori Alvar tiedustelee, kuinka Kostja ja hänen tyttärensä Ilona ja Lena ovat jaksaneet. Kostja levittelee käsiään. Päivä kerrallaan.

Kostja on leski. Hänen vaimonsa menehtyi vain viikko sitten.
Sisarukset Ilona ja Lena menettivät äitinsä ja isä Kostja Čubrevič vaimonsa vain viikko sitten.

Alvar kysyy lupaa rukoilla perheen puolesta. Kostja nyökkää, hautaa päänsä käsiinsä ja itkee. Tytöt halaavat isäänsä.

”Perinteisesti romanikulttuurissa miestä on pidetty perheen päänä. Käytännössä nainen on useimmiten perheen pomo, joka päättää kaikesta ja hoitaa kodin. Jos vaimo kuolee, mies voi jäädä aivan tyhjän päälle”, Allan kertoo tapaamisen jälkeen.

Matkan täytyy kuitenkin jatkua. Pakettiauton tavaratila on lähes tyhjä.

Kurvaamme vielä toisen kerran Veran, Boriksen ja heidän 13 lapsensa talon pihaan. Ruokakuorman takana jumissa ollut pesukone nostetaan ulos autosta ja sisään taloon.

Juoksevaa vettä taloon ei tule, mutta viis siitä, kaikki järjestyy. Allan lupaa kustantaa tovereineen vesiletkun ja pumpun. Daugavpilsin seurakunta saa hoitaa hankinnan ja toimituksen.

13-lapsinen romaniperhe saa suomalaisilta vierailtaan uuden pesukoneen.
Boris Čubrevič ja Aarre Lukman sovittavat pesukonetta sisään ovesta. Perheelle joudutaan hankkimaan vielä pumppu ja vesiletku, joka yltää kaivoon asti.

Romanit auttavat

Itä-Euroopan työllisyystilanne ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus saa monet romanit muuttamaan työn perässä länteen.

”Olen ollut Englannissa. Siellä voit olla minkä värinen tahansa, ja sulaudut joukkoon. Intialaisilla ja afrikkalaisilla on omat kaupat, ja eri kieliä puhutaan vaikka kuinka paljon. Moni Latvian romani on löytänyt sieltä töitä”, Allan kertoo.

Kostian Tumarevič muutti Irlantiin työn perässä.
Irlantiin töihin muuttanut Kostian Tumarevič on ensimmäistä kertaa käymässä kotonaan.

Kostian Tumarevič on asunut kuukauden Irlannissa ja tullut ensimmäistä kertaa käymään kotona. Työnantaja on venäläinen yrittäjä, joka on kouluttanut häntä tekemään koristekransseja havuista.

”Työkavereina on liettualaisia, venäläisiä ja valkovenäläisiä, mutta ei muita romaneja. Rahaa en ole saanut yhtään säästöön, koska Irlanti on kallis maa ja koulutusajan palkka on ollut vain 50 euroa viikossa. Kun palaan, pääsen oikeaan työhön joista maksetaan saman verran päivässä,” hän kertoo

Kouluja käymätön mies ei osaa kunnolla lukea. Englantia hän ei ole ehtinyt oppia, sillä työkavereiden kanssa puhutaan venäjää. Kostian on hyvin riippuvainen työnantajastaan.

Töitä on tiedossa puoleksi vuodeksi. Jos Kostian onnistuu saamaan pysyvän työpaikan, hän voi tuoda perheensä mukanaan Irlantiin.

Allan vakuuttaa, että kaikki järjestyy. Romanien verkostot ulottuvat laajalle. Allan tallettaa muistiin Kostianin irlantilaisen puhelinnumeron.

”Minulla on tuttuja Irlannissa ja yksi täältäpäin lähtenyt Marek on Englannissa työnjohtajana. He voivat auttaa sinua”, Allan lupaa.

Lue lisää

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s