Britannian EU-ero vetää unionin maarajan Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välille. Rajavalvonnan palauttamista ei silti halua kukaan. Se olisi symbolinen paluu 20 vuotta sitten päättyneeseen konfliktiin.
Teksti ja kuvat Miikka Järvinen – Seura 13/2018
Maaliskuu on tuonut Belfastiin kevyen lumisateen, jota navakka tuuli pöllyttää ympäriinsä.
Lumisen pipon alta kuoriutuu veteraanitoimittaja Deric Henderson, 67.
”Brexit-äänestyksen tulos kesällä 2016 oli sokki. Pohjois-Irlanti ja Skotlanti äänestivät unioniin jäämisen puolesta. Me tulemme maksamaan kalliin hinnan, jos eroamme Euroopasta”, Henderson huokaa.
Brexitin tuoma epävarmuus ja Pohjois-Irlannin poliittiset jännitteet ovat kaksi erillistä asiaa, joita ei Hendersonin mukaan pidä sekoittaa toisiinsa.
”Poliittisesti olemme liukumassa taaksepäin. Väestön jakautuminen kahteen leiriin on syventynyt. Se on surullista.”
Katkeruutta Henderson on havainnut sekä Pohjois-Irlannin katolisten että protestanttien keskuudessa.
”Unionistit pelkäävät, että he voivat hävitä, mikäli Irlannin yhdistymisestä järjestetään kansanäänestys. Mielestäni yhdistyminen ei ole ongelma. Unionistit eivät halua minun sanovan tätä, mutta Britannia ei välitä meistä paskaakaan. Olemme kadotettu kansakunta.”
Nationalistit, unionistit ja lojalistit
Nationalismilla tarkoitetaan Pohjois-Irlannissa katolisen vähemmistön tukea Irlannin yhdistymiselle, joka johtaisi eroon Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
Unionismi on protestanttisen enemmistön ideologia, joka tukee PohjoisIrlannin säilymistä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Unionisteja kutsutaan myös lojalisteiksi.
”Nationalisteja närkästyttää, että unionistit eivät osoita kunnioitusta irlannin kieltä kohtaan. Nyt olisi aika myöntyväiselle politiikalle. Aloite on unionistien puolella. Edustajakokouksen suurimman puolueen, unionistisen DUP:n johtajan Arlene Fosterin pitäisi tehdä sovinnon ele”, sanoo toimittaja Deric Henderson.
Irlannin yhdistymistä Henderson ei pidä ongelmana, jos se tapahtuu rauhanomaisesti. Hän kertoo olevansa puolueeton protestantti, ei unionisti tai nationalisti.
Köyhempi pohjoinen
Matka junalla Belfastista Dubliniin taittuu nyt reilussa kahdessa tunnissa. Raja on täysin avoin. Valtakunnan vaihtumisen huomaa vain tienviitoista ja asfaltin väristä. Rajatarkastusten myötä matka-aika pitenisi merkittävästi ja vaikeuttaisi liikkuvuutta.
”Jos tasavallan ja Pohjois-Irlannin välille tulee rajavalvonta, se tulee olemaan sytytyslanka.”
– Veteraanitoimittaja Deric Henderson
Irlannin tasavalta on vauras, Pohjois-Irlanti taas Yhdistyneen kuningaskunnan köyhin osa. Pohjoisen ostovoimaa heikentää punnan heikko kurssi. Nämä tekijät yhdessä houkuttelevat rikkaan etelän asukkaita ostoksille halpaan pohjoiseen.
Kahvikuppi-indeksillä mitattuna Belfast on suunnilleen kolmanneksen halvempi kuin alati kallistuva Dublin.
Irlannin tasavallassa on Hendersonin mukaan nähtävissä talouden ylikuumenemista samaan tapaan kuin ennen kymmenen vuoden takaista finanssikriisiä.
Pohjois-Irlannin poliisi varoitti tammikuussa Ison-Britannian parlamentin ylähuonetta, että rajavalvonnan palauttaminen saattaisi myös provosoida ääriliikkeitä väkivaltaan.
”Jos tasavallan ja Pohjois-Irlannin välille tulee rajavalvonta, se tulee olemaan sytytyslanka. Äärinationalistien vaarallisuutta ei pidä liioitella, mutta poliittinen epävarmuus voi kärjistää tilanteen”, Henderson sanoo.
Väkivallan vuodet
Katolisten ja protestanttien välejä hiertää 30-vuotinen väkivalta vuosina 1969–1998.
”Ratkaisevassa asemassa oli IRA eli Irlannin tasavaltalaisarmeija, joka perustettiin ajamaan brittien hallinto pois saarelta. Se ei onnistunut siinä, mitä lupasi. IRA on vastuussa suurimmasta osasta murhia. Lojalistit ovat aivan yhtä syyllisiä omiin hirmutekoihinsa”, Henderson sanoo.
Konfliktissa menehtyi väkivaltaisesti 3 600 ihmistä, suurin osa aseettomia sivullisia.
Irlannin tasavallan ja Ison-Britannian hallitukset allekirjoittivat pitkänperjantain sopimuksen rauhan tuomiseksi Pohjois-Irlantiin 10.4.1998, tasan 20 vuotta sitten.
Henderson työskenteli tuolloin brittiläisen uutistoimisto Press Associationin Irlannin toimituksen päällikkönä.
”Rauhansopimus oli valtava helpotus, urani huippuhetki.”
Nykyään IRA ja lojalistijengit on virallisesti riisuttu aseista. Käytännössä tilanne ei ole yhtä yksinkertainen.
IRA:n väkivaltaista perintöä jatkaa pieni mutta vaarallisena pidetty ryhmä äärinationalisteja, jotka ajavat Irlannin yhdistymistä aseellisin keinoin.
Sotaisaa katutaidetta
Hendersonin kotilähiö on vaurasta aluetta, jolla kansakunnan kahtiajako ei näy. Katoliset ja protestantit elävät rauhanomaisesti rinnakkain.
Parin kilometrin päässä maisema muuttuu. Broadway Parade -aukion sähkötolppaan ripustettu Britannian lippu on pahaenteisesti puolitangossa, kuulemma sattumalta.
Kenttää ympäröivät talot on koristeltu poliittisesti kantaa ottavilla kylteillä. Suosituin aihe on kukkaa kantava brittisotilas, jota tervehtii rynnäkkökiväärillä varustautunut huppupäinen hahmo.
Seinämaalauksissa ja kylteissä toistuu kirjainlyhenteitä, joista osa on peräisin konfliktivuosina toimineilta lojalistijengeiltä.
Yksi lyhenteistä on UVF – Ulster Volunteer Force, jonka piti olla kuopattu jo parikymmentä vuotta sitten. Mutta maali on tuoretta.
Oven suussa vieraitaan hyvästelevä rouva suostuu kertomaan taustoja.
”Kyltit ja maalaukset ovat sotamuistomerkkejä. Tämä on lojalistien asuinlähiö. On aina ollut ja tulee aina olemaan.”
Kun rouvalta tiedustelee nimeä ja lupaa valokuvaan, ovi pamahtaa nenän edessä kiinni.
Kehätien toiselta puolelta alkaa Falls Roadin katolinen alue, jonka talot on koristeltu Irlannin tasavallan lipuilla.
Sotaisan oloisten seinämaalausten värimaailmaa hallitsevat tasavallan värit oranssi, valkoinen ja vihreä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on Irlannin saaren kartta, jossa Ulster eli Pohjois-Irlanti lippuineen on maalattu yhdeksi Irlannin tasavallan maakunnaksi.
Tappouhkaus
Asianajaja Padraig Ó Muirigh kiinnitti syksyllä 2014 huomiota epäilyttävän näköiseen mieheen, joka seisoi hänen toimistonsa edessä, kadun toisella puolella.
”Hänen ulkonäössään ei ollut mitään erityistä. Mutta se tapa, jolla hän katsoi, oli pelottava. Hän tarkkaili toimistoani, mutta jatkoi matkaansa tajuttuaan, että olin huomannut hänet”, Ó Muirigh kertoo.
Pari päivää myöhemmin poliisilta tuli viesti, jossa kerrottiin lojalistien jengin tarkkailleen ihmisoikeusjuristi Ó Muirighin liikkeitä ja suunnittelevan hänen vahingoittamistaan.
”Olen oppinut olemaan tietoinen turvallisuustilanteesta ympärilläni, koska vartuin näillä kulmilla konfliktin aikana. Tapauksen samanaikaisuus täsmää poliisilta tulleeseen varoitukseen.”
Katolisesta perheestä tuleva Ó Muirigh joutui lojalistien tähtäimeen nostettuaan useita oikeusjuttuja murhiin syyllistyneitä brittisotilaita vastaan. Osa tapauksista on 70-luvun alkupuolelta.
”Brittiarmeija katsoi sormien läpi lojalistien tekemää väkivaltaa ja antoi heille aseita. Modernin rikosteknisen tutkinnan avulla on pystytty todistamaan, että monia armeijan ja lojalistien tappamia oli ammuttu selkään.”
Vanhoja henkirikoksia selvittämällä Ó Muirigh haluaa rakentaa luottamusta oikeusjärjestelmään. Uhrien omaisten keskuudessa tuo luottamus on edelleen heikko.
”Haluamme saada ihmiset luottamaan siihen, että oikeusvaltio toimii, ja että kenenkään ei tarvitse enää ottaa oikeutta omiin käsiin.”
Yhdistyykö Irlanti?
Brexitin seurauksilla arvuuttelusta on tullut poliitikkojen lyömäase. Irlannin tasavallan pääministeri Leo Varadkar on sanomalehti Guardianin mukaan varoittanut Brexitin syventävän Pohjois-Irlannin väestöryhmien kahtiajakoa ja vaarantavan koko rauhanprosessin.
Sekä tasavallassa että Pohjois-Irlannissa vaikuttavan Sinn Fein -puolueen puheenjohtaja Mary Lou MacDonald taas kertoi France24:lle toivovansa, että Brexit nopeuttaa Irlannin yhdistymistä.
”Minäkin tuen Irlannin yhdistymistä. Se on väistämätöntä,” asianajaja Ó Muirigh sanoo.
Pitkänperjantain rauhansopimuksen mukaan Pohjois-Irlanti voi liittyä Irlannin tasavaltaan, mikäli molempien puolten enemmistö tukee yhdistymistä.
Yhdistymishaaveita tukee väestörakenteen muutos.
”Reilu puolet pohjoisirlantilaisista on protestantteja ja hieman alle puolet katolisia. Katolisten määrä kuitenkin kasvaa protestantteja nopeammin, ja he tulevat olemaan enemmistössä lähivuosina,” Ó Muirigh sanoo.
Jengien väkivaltaa
Pohjois-Irlannin parlamentin eli edustajakokouksen enemmistö on perustamisestaan asti ollut brittivaltaa tukevilla protestanttitaustaisilla unionisteilla.
Vuoden 2017 vaaleissa unionistit jäivät ensimmäistä kertaa ilman enemmistöä, jonka jälkeen Sinn Fein kieltäytyi muodostamasta hallitusta Brexitiä kannattavan suurimman unionistipuolueen DUP:n kanssa.
Ó Muirigh toivoo, ettei protestanttien ja katolisten nokkapokka siirry politiikan kabineteista Belfastin kaduille.
”Kun Irlanti yhdistyy, uuden hallinnon tulee kunnioittaa brittiläiseksi itsensä kokevan väestönosan identiteettiä ja kulttuuria. Pohjois-Irlannin brittihallinnon ja unionistien tekemiä virheitä ei ole varaa toistaa.”
Protestanttien ja katolisten välinen jengiväkivalta on valitettavasti todellisuutta myös tänä päivänä. Guardianin hankkiman aineiston mukaan pahoinpitelyt ja ampumatapaukset ovat lisääntyneet 60 prosenttia viimeisen neljän vuoden sisällä.
Katolisten ja protestanttien jengiväkivallan uhreilla ja tekijöillä on kolme yhdistävää tekijää: he ovat työväenluokkaisilta alueilta kotoisin olevia, nuoria ja miehiä. Sama kansanosa oli yliedustettuna konfliktivuosien väkivaltaisuuksissa.
Pomottavat britit
Aaltopeltiä on kolmisen metriä ja sen päällä nelisen metriä verkkoaitaa. Larnak Way kulkee läpi portin, joka suljetaan yöksi. Tämä on yksi protestanttien ja katolisten asuinalueita erottavista rauhanmuureista.
Keittiöfirmassa työskentelevä Robert Shortt, 24, kertoo, että takavuosina ihmiset heittelivät toisiaan kivillä aidan yli.
”Sen takia aita on rakennettu niin korkeaksi. En tajua miksi portit pitää edelleen sulkea yöksi”, Shortt pohtii ja kertoo olevansa katolinen.
”Ennen täällä oli levottomuuksia, mutta ei enää. Silti ihmiset pitävät etäisyyttä toisiinsa. Minäkin olen katolinen, synnyin tässä lähistöllä”, jatkaa työkaveri Larry Scullen, 69.
Robert Shorttin (vas.) ja Larry Scullenin työpaikka on aivan rauhanmuurin kupeessa.
Brittien Brexit-hanketta Scullen pitää käsittämättömänä.
”Britit haluavat pomottaa kaikkia. Ne haluavat olla päälliköitä”, Scullen analysoi.
Sitten tulee varoituksen sana.
”Sun kannattaa täällä varoa, mitä kerrot itsestäsi. Ihmisiä kiinnostaa, oletko protestantti vai katolinen”, Scullen kertoo.
Mitä jos kerron olevani ulkomaalainen ja epäuskonnollinen?
”Ei sillä ole väliä, tausta merkitsee”, Scullen vastaa.
Voinko sanoa olevani buddhalainen?
”Se on ihan ok.”
Entä muslimi?
”Sitä älä sano! Se ei ole ok”, Scullen heristää sormeaan.
Nopean silmäyksen perusteella Belfast on erittäin valkoinen. Katukuvassa näkyy niukasti Euroopan ulkopuolelta tulleita. Suuri osa maahanmuuttajista on manner-Euroopasta.
Mene takaisin Puolaan!
Keskustassa, Botanic Aven varrella Belfastin valkoisuus ja etninen kahtiajako unohtuvat. Täällä on turkkilaisia partureita, arabialaisia pikaruokapaikkoja ja italialaisia kahviloita.
”Belfast on täydellinen paikka taiteilijoille, pääkaupungiksi pieni mutta mukava. Seksuaalivähemmistöille Belfastissa on mahtava yhteisö. Olen lesbo ja kotoisin Puolasta. Naisystäväni on amerikkalainen, eikä hän voisi kuvitellakaan palaavansa Jenkkeihin
Donald Trumpin aikana”, kertoo Malva Cieslik, 33-vuotias tarjoilija.
Brexit-äänestys 2016 veti häneltä maton jalkojen alta.
”Olin hakemassa pysyvää oleskelulupaa. Vuoden kuluttua olisin voinut anoa kansalaisuutta. Minulla oli paperit valmiina, ja ajattelin hoitaa homman äänestyksen jälkeen. Kun tulos julkistettiin, purskahdin itkuun.”
”Huutelijat käskevät minun painua takaisin Puolaan. Brexit tavallaan sallii tällaisen.”
– Kahvilatyöntekijä Malva Cieslik
Cieslik pelkäsi, että koska hän on ulkomaalainen, hänen täytyy lähteä maasta. Jäljelle jäi epätietoisuus.
”Poliitikot ottavat lisää velkaa ja syyttävät ongelmista Brexitiä tai maahanmuuttajia, jotka muka vievät paikallisten työpaikat. Emmekö me tulleet tänne tekemään töitä ja rakentamaan taloutta? Belfast kasvaa maahanmuuttajien ansiosta”, Cieslik ärähtää.
Brexit-äänestyksen jälkeen Cieslik on havainnut asenteiden kiristyneen maahanmuuttajia kohtaan.
”Vihamielinen käytös on lisääntynyt. Tapaan jatkuvasti huutelijoita, jotka käskevät minun painua takaisin Puolaan”, Cieslik tuhahtaa.
”Brexit tavallaan sallii tällaisen.”
Isku avovankilaan
Cluan Place on pieni, 23 asunnon lojalistiyhteisö. Umpikujaan päättyvä kadunpätkä on ympäröity muurilla, jota on korotettu aaltopellillä ja verkkoaidalla noin kahdeksaan metriin.
Paikka on itäbelfastilaista aluetta, jossa vihamielisyys on kasvanut aivan erityisiin mittoihin.
”Olen saanut henkilökohtaisia uhkauksia. Ovi on kirveen kestävä panssariovi. Ikkunat on rikottu niin monta kertaa, että korvasin ne muovilla”, kertoo koiriaan ulkoiluttava mies.
Hän koputtaa sameaa muovi-ikkunaa eikä kerro nimeään saati suostu valokuvaan.
”Täällä saa koko ajan olla varuillaan. Aidan yli tulee kiviä ja polttopulloja. Poliisi valvoo turvallisuutta silloin, kun sattuu huvittamaan.”
Cluan Place muistuttaa vankilaa, jos portitonta uloskäyntiä ei lasketa.
Juttusille suostuva Tony Gordon, 29, vahvistaa naapurin tarinan:
”Muutama kämppä poltettiin täällä joitakin vuosia sitten”, hän sanoo.
”Kiviä lentää edelleen aidan yli ihan molempiin suuntiin.”
Poliitikkojen syy?
Päätien kautta kiertämällä on kolmisen sataa metriä aidan toiselle puolelle, jossa sijaitsee katolisten asuttama Short Strand. Täältä katsoen Cluan Placesta näkyy vain rivitalon katon harja. Lapsiaan taluttava nainen vahvistaa, että nuoriso on heitellyt kivillä toisiaan aidan yli.
Enää aita ei tunnu yhtään niin korkealta. Palaan takaisin Cluan Placen puolelle.
”Nationalistit hyökkäsivät tänne vuonna 2002. Ne tulivat Short Strandista. Sen jälkeen hallitus pisti tuon aidan ympärille, jotta ihmiset saisivat olla rauhassa”, kertoo asukas Margareta Abbott, 67.
”On monta tarinaa siitä, kuka homman silloin aloitti, mutta siinä ne aidat nyt ovat.”
Viittä ihmistä ammuttiin, mutta kukaan ei kuollut. Useita asuntoja poltettiin. Abbottilla on vahva mielipide siitä, mitä tekemistä naapureiden torailulla on Brexitin kanssa.
”Kaikki ongelmat alkavat aina politiikasta. Poliitikot usuttavat ihmiset toisiaan vastaan. Tämän saman olen huomannut muissakin maissa.”
Abbottin tytär ja lapsenlapset asuvat kujan toisella puolella. Yhteisö on tiivis ja perhekeskeinen ja hyvin lojalistinen.
Entä millaiset välit Cluan Placen asukkailla on aidan toisella puolella asuvien katolisten kanssa?
”Meillä ei ole minkäänlaisia naapuruussuhteita heidän kanssaan. Emme ole puheväleissä.”
Seura 13-14/2018 ja Seura.fi 7.4.2018
Lue myös:
- Sotaisat graffitit näyttävät yhä väkivallan Pohjois-Irlannissa – ”Terroria oli kaikkialla mutta myös valtio tappoi” – Seura.fi 10.4.2018
- Lähde Dubliniin haamujahtiin: Pirun peliluolasta vankilaan ja kapakan kautta hautaan – Seura 11/18 ja Seura.fi 25.3.2018
- The Gravediggers on Dublinin janoisten haamujen kantakuppila – katso myös video! – Seura.fi 24.3.2018
- Katso video: Itse Paholainen kummittelee Dublinin kirotuimmassa talossa! – Seura.fi 17.3.2018
Miikka Järvinen 